Ensimmäiset päivät..

Sunnuntaina matkustin Helsinkiin ja nousen koneeseen ekaa kertaa, hieman jännitti mutta kivaa se oli. Olin suomen aikaa joskus 8/9  aikaa Düsseldorfissa ja opettaja oli vastassa muo. Lähimme ajamaan kohti Aachenia. Perillä odotti mun host perhe vanhempi pariskunta ( en muista heidän nimiä ollenkaa) ja heidän koiransa. Sain oman pienen huoneen täältä. He olivat tehneet ruokaa ja söimme yhdessä. Yritin jännityksestä ja änkytyksestä huolimatta puhua itsestäni, suomesta, kouvolasta ja perheestäni. Olin ollut todella poikki joten mä menin suoraa vaa nukkumaan. Ensimmäinen yö meni hyvin.
Maanantaina tutustuin johonkin kouluun jean paul gollege tai joku sinnepäin. En ole aivan varma. Opettajan kanssa istuttii opettajahuoneessa ja sen jälkee menin johonki luokkaa esittelemään itteni ja kotimaatani. Olin hermostunut kun mun piti esitellä koulua ja en tiennyt yhtäkään sanaa mikä liittyy ammattikouluun tai siihen ympäristöön. Änkytin ja vedin lonkalta jotakin. Sen jälkee kävin yksin hakemassa keskustasta turisti infosta kartan ja kattelin ympärille ja tutustuin mahdollisiin ”tuliais” kauppoihin perheelle, ystäville ja itselleni. Sen jälkeen ajoimme kauemmas jonnekkin paikkaan nimeltä würsellen missä sijaitsi kauppa nimeltä Metro en ollut varma mikä se on mutta selvisi että se on tukkumyymälä tosi iso kauppa. Siellä tapasin sen pääpomon ja työntekijöitä. Joku lihatiskin poika esitteli mulle kaupan sillä hän osasi englantia paremmin kuin se pomo. Sain työvaatteet ja lähdin takaisin talolle.
Tiistaina heräsin kuudelta ja join teetä  ja kävelin bussipysäkille opettajan kanssa hän ohjeisti miten toimitaan ja minne mennään. Ostettiin jokin lippu ja ajeettii toisee paikkaa ja mentii toiseen bussiin ja siitä sitte menin yksin ja kävelin töihin. Alotin klo 8 ja menin suoraa hommii. 8 tuntia käsittelin ” puhelinta” mikä tarkistaa hinnan ja koodit. Tein sitä kokopäivän ja ihan hauskaa se oli kun sain olla yksin. Väärinymmärryksiä tapahtui paljon mutta koska ollaa vieraassa maassa kukaan ei ymmärrä kun puhun niin hymyilin ja pyysin anteeksi ja jatkoin iloisena.

Huomasin outoja juttuja täällä kuten:
Kaikki käyttävät kenkiä sisällä ( erittäin tyhmää)
En löytänyt lidlistä normaali maitoa
Kukaa ei osaa ajaa hiljaa ja kaikki ajaa kun olisi jokin takaa ajo käynnissä.
KAIKKI kanavat on saksaksi tai DUPATTU saksaksi
Minula on ikävä kotiin jo.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit